Juholan tila

 

Maatalousyrittäjät Marika ja Ville-Veikko Piispanen:

”Meillä on kova luotto Witaksen osaamiseen”

Kinnulan Muholan kylällä sijaitsevaa Juholan tilaa on kehitetty viime vuosina merkittävästi. Nuorten  yrittäjien tärkeänä apuna lupa- ja liiketoimintasuunnitelma-asioissa on ollut Kehittämisyhtiö Witas.

Juholan tilalla Kinnulassa tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2010, jolloin Ville-Veikko Piispanen aloitti vaimonsa Marikan kanssa kotitilallaan yrittäjänä. Suvun neljäs sukupolvi sai hoitaakseen hyväkuntoisen maatilan, joka on jo viisi vuosikymmentä erikoistunut sonnien kasvatukseen.

– Aloimme miettiä toimintamme laajentamista vuoden 2017 alkupuolella. Tiesimme, että ProAgrialla aiemmin työskennellyt Laahasen Maija oli Witaksella yrityskehittäjänä ja erikoistunut maatilojen asioihin. Otimme heti Maijaan yhteyttä, ja siitä alkoi hieno yhteistyö, Marika ja Ville-Veikko kertovat.

Sonnien kasvatus alkaa aina vasikoiden kasvatuksesta, ja tilan vanhasta navetasta kaavailtiin uutta vasikkajuottamoa. Sieltä vasikat siirtyvät puolivuotiaina loppukasvattamoon, jossa ne ovat teurasvaiheeseen asti.

– Päädyimme pistämään vireille investoinnin, joka sisälsi vanhan navetan saneeraustyön, uuden kasvattamon, lietekaivon ja kuivalantalan rakentamisen sekä apevaunun hankkimisen.

Tukena rautainen asiantuntemus

Piispaset kutsuivat ”Witaksen Maijan” käymään ja esittelivät tälle uudistussuunnitelmansa.

– Maija alkoi heti tehdä kannattavuuslaskelmia ja järjestellä aikatauluja. Hän kertoi meille, mitä lupia pitää hakea ja missä järjestyksessä. Siinä tarvittiin monia tapaamisia, ja sähköpostit ja puhelin olivat kuumina monta kuukautta, Ville-Veikko kertoo.

Rakennuslupien sekä ympäristölupa- ja investointitukihakemusten lisäksi Piispaset saivat Witakselta apua liiketoimintasuunnitelman ja kannattavuuslaskelmien päivittämiseen. Tuotantosuunta ja yritysmuoto pysyivät samoina, uutta oli toiminnan laajentaminen. Lokakuussa 2017 lupahakemukset investointitukihakemusta varten saatiin vireille.

– Paperia pyöriteltiin melkoisesti. Pähkäilimme Maijan kanssa kaikkia asioita yhdessä, ja yhteistyö oli luontevaa ja sujuvaa. Lupa-asiat ovat niin koukeroisia, että oli suuri helpotus saada niiden tekemiseen rautaisen asiantuntijan tuki, Marika kertoo.

Hän hoitaa itse tilan kirjanpidon ja kiittelee myös apua, jota Maija on antanut siihen. Tukihakemuksiin liittyvien tositteiden käsittely ei ole kirjanpidossa jokapäiväistä, ja asiantuntijalta niihin löytyy vastaus nopeasti.

Maksuton palvelu on etuoikeus

Marika ja Ville-Veikko hehkuttavat sitä, että Maijan ohjauksessa he onnistuivat saamaan kaikki haluamansa ja hakemansa tuet.

– Jälkeenpäin ajatellen prosessi hoitui hallitusti ja nopeasti – vaikka kokonaisuuteen kuukausia menikin. Me pystyimme kuitenkin koko ajan keskittymään omaan työhömme, kun Maija huolehti, että hakemukset lähtevät ajallaan ja oikeanlaisina. Meillä oli täysi luotto häneen koko ajan.

He kiittävät Witasta myös palvelualttiudesta: kysymyksiin saa vastauksen aina heti.

– Erityisen hienoa on ollut se, että Maijalla on samassa paketissa maatalousalan ja liiketoiminnan osaaminen sekä tukiasioiden tuntemus. Se ei todellakaan ole itsestään selvää. Kaiken kruunaa tietysti se, että Witaksen palvelu on meille alueen yrittäjille maksutonta.

Nyt syksyllä 2020 Juholan tilalla on loppukasvatuksessa 200 sonnia ja vasikkajuottamossa varttuu kahdeksankymmentä vasikkaa. Rehua ja ohraa kasvaa noin sadan hehtaarin peltoalalla, ja Ville-Veikko tekee myös traktori- ja kaivinkoneurakointia. Liiketoiminta on pyörähtänyt investointien ja laajennuksen jälkeen uusille urille. Ja mielessä muhii jo vähän muutakin.

– Kyllä seuraavat suunnitelmat ovat jo hautumassa – mutta pitää vähän aikaa seurata, mihin suuntaan maailma on muuttumassa. Jos päädymme jälleen uudistamaan toimintaamme, niin tiedämme, kenelle soitamme ensimmäiseksi: Maijalle!
 



Yrityskehittäjä Maija Laahanen:

”Laajennushankkeissa mahdollistan suunnitelmien toteutumista”

Kehittämisyhtiö Witaksen yrityskehittäjä Maija Laahanen kiittää Marika ja Ville-Veikko Piispasta siitä, että heillä oli selvä visio tulevaisuuden toiminnoistaan, kun he ottivat yhteyttä tilan laajentamisasioissa ensimmäisen kerran.

– On tärkeää, että yrittäjä miettii käytännön tarpeensa ja selkeyttää visionsa hyvissä ajoin. Jo suunnittelu- ja piirustusvaiheessa tarvitaan nimittäin konkreettisia toiminnallisia suunnitelmia. Kun laajennus on valmis, rakennuksiin voi olla hankala tehdä muutoksia.

Maijan mukaan Piispasten iso investointi oli järkevä jo siksi, että se helpottaa ja selkiyttää heidän työtään.

– He tekivät päätöksen investoinnin toteuttamisesta, minä mahdollistin investointitukien saamisen ottamalla vastuun hakemuskokonaisuudesta. Yrittäjät itse vastasivat yhteyksistä rahoittajiin sekä esimerkiksi kustannusarvioista ja piirustuksista. Minä varmistin, että tarvittavat dokumentit olivat viranomaisten edellyttämässä muodossa. Vaikka kaikki tehdään yhteistyössä, jokaisella osapuolella on omat roolinsa, jotka olivat selvät alusta lähtien.

Maija Laahanen palvelee työssään Kehittämisyhtiö Witaksella sekä maatalous- että muita yrittäjiä. Maatalousyrityksille suunnatuista palveluista suurin osa on maatilojen tukemista omistajanvaihdoksissa sekä investointituki- ja lupa-asioissa. Verokirjanpitoa, vuosittaisia peltotukiin liittyviä EU-tukihakemuksia tai viljelysuunnitelmia Witas sen sijaan ei tee. Witaksen henkilöstö palvelee yrittäjiä toimialasta riippumatta pohjoisessa Keski-Suomessa Kinnulassa, Kivijärvellä, Pihtiputaalla ja Viitasaarella.

– On todella tärkeää, että Witaksen asiakaskuntaan kuuluvat myös maatalousyrittäjät. Se on erittäin harvinaista kehittämisyhtiöissä, joiden palvelut useimmiten keskittyvät pelkkään yritysten neuvontaan. Meillä asiakas saa koko palvelupaketin suunnittelusta ja neuvonnasta paperien konkreettiseen täyttämiseen asti, Maija kertoo.

Hänelle ja kaikille Witaksen työntekijöille on tärkeää, että asiakas ei jää laskelmiensa ja kysymystensä kanssa yksin. Maija palvelee myös muita kuin maatalousyrittäjiä, ja kaikille yrittäjille tarjotaan kattavat palvelut. Kun Piispaset ottivat häneen yhteyttä, oli selvää, että hän menee tapaamaan heitä tilalle.

– Investointitukihakemusasioissa näemme kasvotusten jo Hyrrä-tunnistautumisenkin vuoksi. Myös ympäristöluvan takia käyn yleensä aina paikan päällä. Kyse on aina yrittäjälle isoista asioista, ja toiminta perustuu keskinäiseen luottamukseen. Siksikin tiloilla on aina mukava käydä, Maija toteaa.

Olennaista on, että palvelut lähtevät aina yrittäjien tarpeista.

– Witas ei esimerkiksi voi hakea investointitukia alueelle, jos yrittäjät eivät halua investoida. Vasta kun investointipäätös on tehty, voimme pistää rullat pyörimään. On hienoa, että nuoria investoijia vielä löytyy! Ja meihin kannattaa pitää yhteyttä matalalla kynnyksellä. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.



Kiinnostaako yrittäjyys? Ota rohkeasti yhteyttä yrityskehittäjiimme!

» Palvelumme yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville

 
Päivitetty 11.11.2020

VIITASAARI
Wiitakeskus
Keskitie 4
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA
Kunnanvirasto
Keskustie 45
3900 Kinnula

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvivi

YHTEYSTIEDOT
014 577 6200
info(at)witas.fi
henkilöstö
yhteydenottolomake

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »