Karkausmäen Kammari

 

HYVY herätteli syömään oikein ja huilimaan

Kinnulalainen majoitusalan yrittäjä Jenni Numminen jäi koukkuun ruokapäiväkirjan pitämiseen HYVY-valmennuksessa. Sieltä hän ammensi monia hyviä vinkkejä myös vireystason hallintaan.

”Elämäni on välillä melkoista säätämistä, sillä mieheni pyörittää maatilaa ja meillä on kaksivuotias lapsi. Itsestä huolehtiminen ei ole päällimmäisenä, kun päivässä on muutenkin liian vähän tunteja.

Päätin ottaa ensimmäisen kunnon tauon päivittäiseen yksinyrittäjän puurtamiseen, kun HYVY tarjosi hyvinvointivalmennusta. Se sisälsi yksilö- ja ryhmäosiot, Firstbeat-analyysin sekä paljon asiaa liikunnasta, stressinhallinnasta, ravitsemuksesta ja palautumisesta.

Valmennus antoi hienon tilaisuuden ammentaa itselleni uusia eväitä arkeen – ja minähän ammensin! Siinä houkutteli monipuolisuuden lisäksi mahdollisuus henkilökohtaiseen sparraukseen.

Olin itsekin hämmästynyt siitä, että valmennuksen ravitsemuspuoli oli minulle niin antoisa. Syömiseni on kyllä ollut epäsäännöllistä, ja ruokailuvälit ovat venyneet töiden takia välillä turhan pitkiksi. Valmennuksessa piti pitää ruokapäiväkirjaa muutaman päivän ajan, mutta jäin siihen koukkuun ja pidin sitä kolme viikkoa. Ja mitä se kertoikaan: syön liian vähän!

Se oli täydellinen yllätys. Kun aloin kiinnittää ruokailuuni tarkemmin huomiota ja syödä entistä enemmän,  laihduin viisi kiloa. Samalla tarkkailin sitä, että saan riittävästi proteiinia enkä syö liikaa sokeria. Ymmärsin, miten monisyinen asia ravitsemus lopulta on.

Sain valmennuksesta myös kiinnostavaa tietoa vireystasosta ja sen tasoittamisesta. Minulla vireys on välillä heilahdellut laidasta laitaan. Nyt huomasin, että huolellisempi ravinnon valitseminen myös tasoittaa vireyttä. Lisäksi olen oppinut jaksottamaan töitäni entistä paremmin ja ottamaan huilia säännöllisesti.

Yritän muuttaa arjen käytäntöjäni pikkuhiljaa ja muistaa samalla senkin HYVYn opetuksen, että pienet askeleet riittävät ja itselleen on oltava armollinen. Hyvinvoinnistamme huolehtimista emme voi kuitenkaan ulkoistaa muille. Kun siihen varaa aikaa, saa itselleen valtavasti.

Pääsin myös mukaan Koirasalmen luontotuvalle Salamajärven kansallispuistoon HYVYn Yrittäjien hyvinvointileirille. Se oli tehokas arjesta irrottautuminen, ja samalla omaan yrittäjäverkostoon löytyi uusiakin kollegoja. Ja vertaistuki oli ihan parasta.”

Jenni Numminen aloitti Kinnulassa Karkausmäen Kammarin yrittäjänä viisi vuotta sitten. Hän tarjoaa majoitusta luonnon ystäville sekä tapahtuma-, kokous- ja juhlapalveluja. Vuodepaikkoja on kymmenen.

Tutustu Jennin yritykseen
karkausmaenkammari.net
facebook.com/karkausmaki

Tutustu Firstbeat-hyvinvontianalyysiin
www.firstbeat.com/fi/tyo-ja-hyvinvointi/hyvinvoinnin-ammattilaiset/hyvinvointianalyysi/


 

Tärkeäksi koetun panostuksen seutukunnan yrittäjien hyvinvointiin on mahdollistanut Kehittämisyhtiö Witas Oy:n hallinnoima HYVY – hyvinvoiva yrittäjä ja hyvinvoiva yritys -hanke. Hankkeen toteutusaika on 1.4.2019 – 31.3.2021. Rahoittajina toimivat Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR), kunnat sekä toimenpiteissä mukana olevat yritykset.

 

            

 
Päivitetty 20.1.2021

VIITASAARI
Wiitakeskus
Keskitie 4
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA


 

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvivi

YHTEYSTIEDOT
014 577 6200
info(at)witas.fi
henkilöstö
yhteydenottolomake

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »