Sammalpeuhojen perhekoti

 

Perhekotiyrittäjät: ”Witas hoiti investointituen haun nopeasti ja joustavasti”

Kinnulalaisen Sammalpeuhojen perhekodin yrittäjät antavat Witakselle kiitosta yrityksen onnistuneesta investoinnista: lapset ja nuoret saivat uuden, hienon ulkoliikuntapaikan.

Sammalpeuhojen perhekoti pyörii Kinnulan kunnan Sammallahden kylällä saman perheen yrityksenä kuin naapurissa oleva Koivurannan perhekoti. Yhteistyötä Witaksen kanssa perhekodit ovat tehneet jo vuosia, kertoo yksi yrittäjistä, Johanna Pehkonen.

– Olemme laajentaneet toimintaa vähitellen. Uusia ideoita syntyy joskus enemmän kuin ehdimme toteuttaa. Vuoden 2019 alussa mietimme, rakentaisimmeko pihalle keinuja. Kun idea jalostui, päädyimme laajemman puiston eli Peuhaparkin tekemiseen – jos vain rahoitus järjestyisi, Johanna kertoo.

Yrittäjien luotto Witaksen asiantuntijoiden ammattitaitoon oli entuudestaan kova, joten yhteydenotto sinne oli itsestään selvä. Peuhaparkin rahoituskysymyksiä koskevaan puheluun vastasi Witaksen yrityskehittäjä Seija Haapa-aho.

– Kun saimme Seijan kanssa tukihakemukset alulle kevättalvella 2019, jo toukokuussa tuli päätös, että pääsemme rakentamaan. Elokuun lopussa meillä oli valmis Peuhaparkki.

Sammalpeuhojen osakeyhtiömuotoisen perhekotiyksikön perustivat Johanna Pehkosen vanhemmat Sirpa ja Kari-Pekka Urpilainen vuonna 2007. Kuusi vuotta myöhemmin perustettiin Koivurannan yksikkö, ja molemmissa 7-paikkaisissa perhekodeissa yrittäjinä toimivat Sirpan ja Kari-Pekan lisäksi heidän lapsensa Johanna Pehkonen sekä Janne ja Jarkko Urpilainen. Perhekodit työllistävät lisäksi neljä työntekijää.

Kotitehtäviä ja tiukat aikarajat

Yrittäjät kehuvat Witaksen joustavaa ja nopeaa palveluprosessia.

– Aikaa tukihakemusten teosta puiston valmistumiseen meni puolisen vuotta. Toki teimme paljon töitäkin. Seija antoi tiuhaan apuaan hakemusten täyttämisessä ja jätti aina tapaamistemme jälkeen meille pinon kotitehtäviä. Niitä varten oli tiukat aikarajat.

Nyt perhekotien 4–18-vuotiaat lapset ja nuoret nauttivat pinnoitetusta monitoimiareenasta, jolla voi rullaluistella sekä pelata jalkapalloa, sählyä ja lentopalloa. Keinut ja erilaiset kiipeilytelineet sekä hiekkalaatikko ja pöytäkalusto turvallisesti aidatulla alueella ovat kovassa jokapäiväisessä käytössä.

– Molempien perhekotien lapset viihtyvät siellä hienosti! Ulkona touhuaminen on tärkeää, ja haluamme tarjota netin ja kännykkäpelaamisen vaihtoehdoksi toisenlaista tekemistä, Johanna kertoo.

Tukikielitaito vaatii osaamista

Investointitukien hakeminen vaatii Johannan mukaan aivan oman ammattitaitonsa.

– Vaikeinta on tukikieli. Minun ammattitaitooni kuuluu sosiaalipuolen lomakkeiden täyttäminen, kuten Kela-hakemusten tekeminen lasten ja nuorten puolesta. Investointitukihakemukset ovat kuitenkin aivan erilaisia. Välillä oli epätoivon hetkiä kaikkien niiden papereiden kanssa. Onneksi Seija hoiti kokonaisuuden meidän puolestamme ja saimme keskittyä omiin töihimme.

Eivätkä paperityöt loppuneet siihen, että investointihakemukset laitettiin vetämään. Puiston merkittävät hankinnat piti kilpailuttaa, ja kun tieto tukien myöntämisestä tuli, piti vielä täyttää monia hakemuksia rahojen saamiseksi. Lopputulos palkitsi työn moninkertaisesti.

– Tämä on todellinen investointi tulevaisuuteen. Tällainen ulkoareena vaikuttaa lasten hyvinvointiin merkittävästi pienellä paikkakunnalla. Sekin oli hienoa, että pystyimme teettämään kaikki urakoinnit ja  rakennustyöt paikallisilla yrittäjillä, Johanna toteaa.
 



Yrityskehittäjä Seija Haapa-aho: ”Pienten askelten polku johtaa parhaiten perille”

Witaksen yrityskehittäjä Seija Haapa-aho kuvailee Sammalpeuhojen ja Koivurannan perhekoteja harvinaislaatuisiksi pohjoisen Keski-Suomen yrityksiksi. Muita vastaavia ei alueella ole.

– Kun Johanna soitti ja menin ensimmäisen kerran käymään Sammalpeuhojen perhekodissa, niin vastassa oli kodikas ja viihtyisä tunnelma. Yrittäjät halusivat satsata lasten ulkoalueisiin ja -aktiviteetteihin, mikä olisi jatkossa molemmille perhekodeille myös tärkeä vetovoimatekijä, Seija kertoo.

Hän alkoi selvittää yhdessä perheyrittäjien kanssa, mikä tukimuoto olisi osuvin tähän investointiin.

– Koska kyse oli paikallisesta maaseudun kehittämisestä, päädyimme hakemaan investointitukea Leader Viisarin kautta.

Seija kiittelee, että yrittäjillä oli valmiina kirkas toiminta-ajatus ja -suunnitelma. Se helpotti hakemuksen tekemistä. Laskelmat katsottiin yhdessä, ja Johanna lähetti tunnollisesti aineistoja sitä mukaa kun niitä tarvittiin. Papereita kertyi melkoisesti, ja lopuksi Seija kokosi ne lähetettävään muotoon.

Hänen työtapoihinsa kuuluu hankkeen pilkkominen alusta alkaen pieniin osiin.

– Projekti saattaa näyttää ensin hahmottomalta möhkäleeltä. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan hoitaa kerralla. Teen aina työlistan, johon merkitsen, mitkä tehtävät hoitaa asiakas, mitkä minä ja mitä hoidamme yhdessä. Selkeä työnjako ja pienten askelten polku johtavat parhaiten perille.

Koska Peuhaparkin rakentaminen vaati paljon tarvikkeiden hankkimista, Seija huolehti myös, että hankinnoista tehtiin rahoittajien vaatimat tarjouspyynnöt.

– Maaseutuinvestointeihin liittyvissä laitehankinnoissa tarvitaan aina vähintään kolme tarjousta. Peuhaparkin laitteiden ja tarvikkeiden, esimerkiksi monitoimiareenan pinnoitteen, maahantuojia oli vähän, joten osasta riitti vain yksi tarjouspyyntö. Johanna selvitti nämä hankintaperusteet huolellisesti.

Hakemusten sorvaaminen on Witaksen yrityskehittäjien ydinosaamista. Hakemuksessa olennaista on Seijan mukaan vakuuttava asiasisältö sekä tiivis ilmaisu.

– Ihmisille nämäkin hakemukset tehdään. Witaksella on huikeat yhteistyökumppanit niin Keski-Suomen ELY-keskuksessa kuin Leader Viisarissa, pankeissa ja Finnverallakin. Alueen yrittäjien onkin tärkeää muistaa, että meillä on suorat, luottamukselliset yhteydet laajaan verkostoon. Siksi nuo yhteydet kannattaa hoitaa meidän kauttamme.
 

Mietitkö uutta investointia tai yrityksen perustamista? Ota rohkeasti yhteyttä yrityskehittäjiimme!

» Palvelumme yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville

Lue lisää Sammalpeuhojen perhekodista www.sammalpeuhojenperhekoti.com.

 
Päivitetty 23.6.2021

VIITASAARI
Wiitakeskus
Keskitie 4
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA


 

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvi

YHTEYSTIEDOT
014 577 6200
info(at)witas.fi
henkilöstö
yhteydenottolomake

facebook-sivujen linkki

instagram-tilin linkki

linkedin-sivujen linkki

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »