|

InnoWii Oy
InnoWii Oy on nuoria varten perustettu yhtiö, jonka tarkoituksena on perehdyttää lukiolaisia yrityselämään. Witas Oy:n omistama InnoWii Oy aloitti toimintansa vuoden 2006 alussa ja se toimii Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren alueella. Nuorilla on mahdollisuus hankkia lisäansioita ja työkokemusta, sekä ostaa yhtiön osakkeita.
Toiminta
Viitasaarella nuoret ovat koonneet keittokirjan viitasaarelaisten vaikuttajien antamista resepteistä. Kirja sai nimekseen Oikeastaan voisitte syödä nyt, ja se julkaistiin syyskuun 2006 alussa. Kinnulassa on kirjoitettu Ei nimi miestä pahenna –kirja, johon on koottu kinnulalaisten liikanimitarinoilla höystettyjä ruokaohjeita. Kirjaa on myynnissä mm. Kinnulan K-market Kinuskissa. Myös pihtiputaalaisnuoret ovat tehneet kirjan: lukiolaisten novellikokoelma sai nimekseen Laidasta laitaan, ja se julkaistiin vuoden 2007 lopussa.
Yhtiön toimialat
- Atk-palvelut: tietokoneiden ja tietokoneohjelmien asennukset, kotitalouksien ja yritysten atk-neuvonta ja –tukipalvelut, kotisivujen suunnittelu ja toteutus yksityisille ja yrityksille, kotisivujen päivitys- ja ylläpitopalvelut yms.
- Kirjalliset palvelut: eri aihepiirejä käsittelevien kirjojen suunnittelu, toteutus, valmistus, markkinointi ja myynti, sekä esitteiden graafinen ja sisällöllinen suunnittelu, toteutus ja myynti, sekä kirjalliset ja suulliset käännöspalvelut yksityisille ja yrityksille yms.
- Kotipalvelut: lastenhoito-, leipomis-, ruuanlaitto- ja pienimuotoiset siivouspalvelut. Ikäihmisten avustuspalvelut; kaupassakäynti- ja asioimispalvelut yms.
- Puutarhanhoitopalvelut sekä yksityisille että yrityksille.
- Vuokratyövoimapalvelut yrityksille.
- Kahviotoiminnan harjoittaminen
- Valokuvaus
- Teatteritoiminnan harjoittaminen ja musiikkipalvelujen tuottaminen, markkinointi ja myynti.
- Pienten korujen, käsitöiden, korttien ja tarvikkeiden suunnittelu, valmistus ja myynti.
- Ohjelmapalvelujen tuottaminen mm. matkailijoille, yritysasiakkaille ja paikallisille asukkaille.
Yhteystiedot
Tiedustelut: Tuija Muhonen - 040 5748004 |