Bio- ja kiertotalousyritykset kasvuun Keski-Suomessa

 

Hankkeen tarkoitus on edistää erityisesti pk-yritysten teemallisten ja/tai alueellisten yritysverkostojen muodostumista, vahvistaa olemassa olevien bio- ja kiertotalousyritysryhmien kilpailukykyä ja rohkaista niitä uusien ja nykyisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Oleellisena osana hanketta on myös yritysverkoston ja oppilaitos- ja tiedeyhteisöjen vuoropuhelun kasvattaminen osana kilpailukyvyn lisäämistä innovaatiotoiminnan avulla.

Hankkeessa selvitetään pk-yritysten kasvun edellyttämien kehittämistoiminnan tarpeet, jonka mukaisesti toimenpiteet kohdennetaan. Yritysten kilpalukykyä vahvistetaan informaation lisäämisellä.

Teemallisten/alueellisten yritysryhmien muodostumista tuetaan liiketoiminnan edeistämisen näkökulmasta. Yrityksiä rohkaistaan innovoimaan yhdessä alueen innovaatioympäristöjen kanssa. Uusien yritysvetoisten hankekonseptien muodostumista tuetaan.

Hankkeen toteuttaja toimii Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Rahoitusta hanke on saanut Keski-Suomen liiton alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) määrärahasta. Lisäksi hanketta rahoittavat keskisuomalaiset kehittämisyhtiöt.

Janne Salmi
projektipäällikkö
JAMK, Biotalousinstituutti
puh. 040 480 8636
janne.salmi(at)jamk.fi

 

 
Päivitetty 16.8.2018

VIITASAARI
Haapaniementie 16
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA
POP Pankin alakerta
Keskustie 41
43900 Kinnula

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvi

YHTEYSTIEDOT
puh. 014 577 6200
info(at)witas.fi
Henkilöstön yhteystiedot

 

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »