Witas kartoittaa sosiaali- ja terveysalan yritysten kiinnostusta liiketoiminnan kehittämishankkeeseen

Julkaistu 7.6.2019
 

Hei sosiaali- ja terveysalan yrittäjä,

oletko kiinnostunut liiketoimintasi kehittämisestä hankkeessa, jonka tavoitteena on tarjota tietoa, työkaluja ja tukea taloudelliseen kannattavuuteen, digitaalisten järjestelmien käyttöönottoon, työhyvinvoinnin edistämiseen, palveluinnovaatioiden luomiseen sekä Kanta-yhteyksiin?

Kehittämisyhtiö Witakselle on tarjottu mahdollisuutta lähteä mukaan ylimaakunnalliseen laajaan sosiaali- ja terveysalan pk-yrityksiä kokonaisvaltaisesti kehittävään hankkeeseen. Hankkeen toteutuminen alueellamme on mahdollista, mikäli riittävän moni yritys lähtee toimintaan mukaan. Hanke mahdollistaisi kolmeksi vuodeksi alueellemme henkilön, joka keskittyisi vain alueemme sote-yritysten kehittämiseen.

Hankkeen toimenpiteet kohdistuisivat niihin Kinnulan, Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren sosiaali- ja terveysalan yrityksiin, jotka päättävät osallistua hankkeeseen. Kyseessä on kokonaisvaltainen mahdollisuus kehittää omaa yritystäsi seuraavan kolmen vuoden aikana. Hankkeen toiminnassa mukana olevat yritykset saavat sekä yrityskohtaista asiantuntijapalvelua että ryhmäkohtaisia koulutuksia aina kuhunkin tarpeeseen. Yrityskohtainen osallistumishinta on 100-250 €/yritys/vuosi, yrityksen koosta riippuen.

Lisätietoja saat soittamalla Witaksen toimitusjohtaja Tapani Laitiselle, puh. 040 152 0112. Witaksen yrityskehittäjä voi myös lähestyä teitä ensi viikon alkupuolella puhelimitse tai yrityskäynnillä tätä asiaa koskien. Pyydämme vastaamaan sähköpostitse info(at)witas.fi mahdollisimman pian, viimeistään to 13.6.2019 mennessä, oletko alustavasti kiinnostunut lähtemään hankkeeseen mukaan? Myönteinen vastaus ei sido millään muotoa, vaan tavoitteena tässä vaiheessa on kartoittaa hankkeesta kiinnostuneet yritykset.

Mitä toimenpiteitä tehdään?

  • yrityskohtainen nykytila-analyysi
  • yrityskohtainen kehittämissuunnitelma SOLKI-työkalulla
  • yritysverkostojen kokoaminen
  • yhteistyö julkisen toimijan kanssa
  • yrityskohtaisia toimenpiteitä tarpeen/halun mukaan
  • yrityskehittäjän tarjoama sparraus ja tuki
  • nopeita kokeiluja verkostona
  • tiedon jakaminen
  • työpajat/valmennukset, aiheina mm.
  • omavalvonta, palaute, poikkeamat, dokumentaatio
  • tuotteistus, palvelumuotoilu, nopeat kokeilut
  • kustannuslaskenta, kannattavuus
  • tietoturva, KANTA
  • markkinointisuunnitelma, viestintä, brändit
  • uudet palveluinnovaatiot
  • työhyvinvointi; vastuut, toimenkuvat

Mitä yrityksessä tapahtuu?

  • selkeä visio siitä, mihin yritys on menossa
  • vision toteuttamista tukeva strategia sekä konkreettiset tehtävät, joilla strategiaa toteutetaan
  • määritellyt vastuut, aikataulut ja suunnitelmat strategian toteutuksesta
  • digitaalinen järjestelmä, jolla yrityksen toiminnanohjaus voidaan hoitaa (laatukäsikirja)
  • uusien palveluiden kehittäminen
  • yrityksen verkostojen kasvu
  • kannattavuuden ja työhyvinvoinnin parantuminen


Tapani Laitinen
Toimitusjohtaja
Kehittämisyhtiö Witas Oy
+358 40 152 0112
tapani.laitinen(at)witas.fi

 
Päivitetty 7.6.2019

VIITASAARI
Keskitie 4
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA
POP Pankin alakerta
Keskustie 41
43900 Kinnula

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvi

YHTEYSTIEDOT
puh. 014 577 6200
info(at)witas.fi
Henkilöstön yhteystiedot

 

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »