Yritysten investointeihin ja kasvuun haettavissa rahaa

Julkaistu 7.3.2019, päivitetty 8.3.2019
 

Keski-Suomen ELY-keskukselta haettavaa Maaseuturahaston yritysrahoitusta on hyvin tarjolla vuodelle 2019, joten toimenpiteisiin kannattaa ryhtyä juuri nyt. Vuonna 2020 lähestytään jo nykyisen EU-ohjelmakauden loppua ja silloin rahoitusmahdollisuudet saattavat olla rajatummat.

Myös yritysryhmähankkeiden mahdollisuudet yritysten kehittämiselle ovat monipuoliset. Yritysryhmät ovat saaneet hyvää palautetta yrittäjiltä ja niissä onkin ollut mukana jo noin 150 yritystä eri puolilta Keski-Suomesta. Witas-alueelle on haettu viisi yritysryhmähanketta, joissa kussakin on ollut mukana 4-10 yritystä. Kehittämisaiheina yritysryhmähankkeissa on mm. matkailu, biotalous, digitalisaatio sekä kansainvälistyminen.

Maaseuturahoitusta voivat hakea eri alojen yritykset, jotka sijaitsevat maaseutualueella. Keski-Suomessa maaseutualueeksi lasketaan koko maakunta Jyväskylän keskusta-aluetta lukuun ottamatta. Osa toimialoista on rajattu tuen ulkopuolelle kilpailullisista syistä.

Saarijärven-Viitasaaren seutukunta on investointien osalta korkeamman eli 30 %:n tukialuetta. Mikäli suunnittelet rahoituksen hakemista yrityksesi investointiin tai kasvuun, ota yhteyttä yrityskehittäjiimme Maunoon, Maijaan tai Seijaan. He auttavat asian selvittämisessä ja rahoituksen hakemisessa.

 
Päivitetty 8.3.2019

VIITASAARI
Keskitie 4
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA
POP Pankin alakerta
Keskustie 41
43900 Kinnula

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvi

YHTEYSTIEDOT
puh. 014 577 6200
info(at)witas.fi
Henkilöstön yhteystiedot

 

Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä »