« Edellinen | Seuraava »

Haemme projektipäällikköä Taiteen Wirtapiiri -hankkeeseen

Julkaistu 4.1.2016, päivitetty 5.4.2017
 

Kehittämisyhtiö Witas Oy hakee hallinnoimaansa Taiteen Wirtapiiri -hankkeeseen

PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ

Taiteen Wirtapiiri -hankkeen konkreettisena tavoitteena on toteuttaa alueelle yhteisöllisen taideprosessin keinoin näyttelyitä, ympäristö- ja tilataideteoksia sekä uudenlaisia viihtyvyysympäristöjä, jotka syntyvät toteutuneiden taidetyöpajojen tuloksena. Tavoitteena on vahvistaa yhdessä toimimisen kulttuuria luovin menetelmin sekä vaikuttaa omaan ympäristöön ja sen viihtyvyystekijöihin uudesta näkökulmasta käsin - yhdessä taiteen keinoin.

Projektipäällikön tehtävänä on suunnitella, koordinoida ja toteuttaa yhteisötaidelähtöisiä projekteja Kinnulan, Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren alueilla vuosina 2016–2018. Tehtävään haetaan yhteisötaiteilijaa tai taiteilijaa, jolla on kokemusta yhteisötaiteen soveltamisesta esimerkiksi yhteisötaideprojekteissa erilaisten viiteryhmien kanssa.

Hakijalta edellytetään laajaa kokemusta perinteisten sekä soveltavan taiteen menetelmien käytöstä. Lisäksi hakijan edellytetään omaavan kokemusta ympäristötaiteen käytöstä omassa taiteellisessa työssään ja yhteisöjen kanssa. Projektipäälliköltä odotamme hankeosaamista, mahdollisuutta joustaviin työaikoihin, oman auton käyttöä ja hyviä sosiaalisia taitoja.

Työ on osa-aikainen ja määräaikainen alkaen vuoden 2016 alkupuolella sillä edellytyksellä, että Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisarin hallituksen käsittelemä hankkeen rahoitushakemus saa lopullisen myönteisen päätöskäsittelyn ELY-keskuksessa. Hanke toteutetaan vuosien 2016–2018 aikana.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja haasteellisen kehittämistehtävän sekä taustaorganisaatioiden vahvan tuen tehtävien suorittamiseen. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen sähköpostiin mirja.arkimaa@witas.fi viimeistään 19.1.2016 klo 16.00 mennessä.

Lisätietoja
Kehittämisyhtiö Witas Oy
Toimitusjohtaja Mirja Arkimaa
puh. 044 765 7392

  

 

VIITASAARI
Haapaniementie 16
44500 Viitasaari

PIHTIPUDAS
Kunnantalo
Keskustie 9
44800 Pihtipudas

KINNULA
POP Pankin alakerta
Keskustie 41
43900 Kinnula

KIVIJÄRVI
Kunnantalo
Virastotie 5
43800 Kivijärvi

YHTEYSTIEDOT
puh. 014 577 6200
Henkilöstön yhteystiedot